Talven riemut

 

 

Nyt on hyvä hetki pysähtyä hieman muistelemaan talven riemukkaita ja kirkkaita päiviä. Talvisää muuttuikin aivan yllättäen varsin lämpimäksi. Kerkesi melkeinpä tottua pakkasiin ja koiraakin innosti kirpeät pakkaspäivät. On erittäin hassua, kun mittarinlukemat alkaa olemaan plussan puolella. Nyt saa ainakin tehtyä mukavasti lumiukkoja, jos haluaa. Inhottaa hieman kahlata loskassa, mutta tämähän oli odotettavissa. Mikään kun ei ole ikuista. Onneksi tuli ikuistettua hetkiä valokuviin, talvipäivät olivat vaan niin kauniita.

Talvi on kyllä sellainen asia, josta joko riemuitaan tai turhaudutaan. Mielestäni kuitenkin nykypäivänä ei ole niinkään itsestään selvyys, että lunta tulisi joka talvi. Viime talvi oli varsin vähäluminen, eikä oikein kunnolla pakkastakaan ollut. Melkeinpä koko talven tarkeni  kesätennareissa. Mukavaahan se oli omalla tavallaan, mutta kaipasin kovasti, että olisi päässyt luistelemaan ulkojäille. Se on kuitenkin itselle se juttu talvessa, mitä pitää käydä kokeilemassa vähintään kerran.

Päätin tässä jokunen aika sitten, että tänä talvena on lähdettävä ehdottomasti luistelemaan. Tänne Turkuun saatiin tarpeeksi lunta ja pakkasta, että ulkojäät laitettiin kuntoon. Etsin luistimet käsiini vaatehuoneen perukoilta, sen jälkeen ei ollut muuta kuin että tuumasta toimeen ja luistelemaan.

Lähdimme käymään puolisoni kanssa luistelemassa, ainut ettei kumppanini omistanut luistimia eikä omien sanojensa mukaan tule niitä koskaan hankkimaankaan. Seurassa luistelu on kummasti aina mukavampaa, onneksi hän suostui lähtemään kanssani kuitenkin luistinradalle fiilistelemään. Hän nappasi muutaman riemukkaan kuvankin samalla. Meno oli ainakin hauskaa, vaikkakin jalat olivat kovilla. Kyllä mieli lepäsi kun pääsi vihdoin ja viimein viilettämään luistimilla. Selvisin onneksi kaatumatta, vaikka läheltä piti -tilanteilta ei voi välttyä. Nyt olen ainakin lunastanut joka talvisen tavoitteeni. 

Onko teillä muilla joitakin tavoitteita tai suunnitelmia, mitä haluatte joka talvi käydä tekemässä vähintään sen kerran? Vaikkakin kerta on todella vähän, niin se voi olla se juttu, minkä kautta saa arkeen kaivattua voimaa ja energiaa.

 

Tumpin kanssa kävimme kävelemässä rennosti lumen valtaamalla nurmikentällä. Tumppi tykkää todella paljon siitä, että mitä enemmän on lunta ja pakkasta, sen parempi. Vaikka Tumpilla onkin lyhyet jalat, se ei sen menoa ole koskaan hidastanut. Maasta se pienikin ponnistaa. Tumpista on niin mahtavaa syödä ja maistella lunta, rouskutella jääkokkereita, heittäytyä hankeen kuten varmaan olette huomanneetkin. Tämä kaveri se nauttii talvesta ihan täysillä. Tätä on kyllä ihailtavaa katsoa, vaikka olisi millainen lumimyrsky, niin Tumppi se vaan painelee reippain askelin. Ei sitä haittaa, vastatuulessa kääntää vaan korvia sivuun mutta meno ei hidastu juurikaan. Ellei satu olemaan sunnuntaikävely -vaihde päällä. Se onkin asia erikseen.

Yhtenä kertana olimme tekemässä iltalenkkiä. Päätin, että lähdetäänkin heittämään metsälenkki, kun valosaakin riitti vielä. Minusta oli ihana fiilistellä kaunista metsää, ihailla talvista taivasta. Tumpilla oli muut ihastelut mielessään – se löysi rusakon jäljet hangesta ja lähti seuraamaan niitä. Noh, eihän me mitään rusakkoa koskaan tavoitettu, vaikka Tumppi seurasikin jälkeä tiiviisti. Rusakot on niin nopeita veijareita, että Tumppi ei niitä kyllä kiinni saisi. Jahtaamisvietti on vaan niin vahva, että Tumppi on kyllä karkaillutkin sen takia, kun on lähtenyt rusakon tai muun mielenkiintoisen luontokappaleen tai hajun perään. Vaikka Tumppi on paimenkoira, jonka ei pitäisi ikinä jättää omaa laumaansa, niin se ei hidasta sen luontaista jahtaamisviettiä. Luonto se on mikä vetää puoleensa, koirista on vaan kiva jahdata liikkuvaa kohdetta.

Ihailen kyllä niitä koiria, jotka kuuntelevat omistajaansa eivätkä lähde muiden koirien taikka luontokappaleiden perään. Olen yrittänyt kouluttaa Tumpista tottelevaista koiraa, mutta se on luonteeltaan niin jääräpäinen, että kutsut menevät kuin kuuroille korville. Turvallisuussyistä pidän Tumppia ennemmin kytkettynä, vaikka olisi kuinka laaja metsä- tai peltoalue. Onneksi on olemassa erilaisia liinoja sun muita, joiden kanssa koira saa liikkua vapaammin. Rajat ja rakkaus.

Hieman harmittaa, jos nämä kauniit ja kirkkaat talvipäivät ovat tältä erää ohitse. Nautin todella siitä kaipaamastani auringon valosta ja kirkkaudesta. Mutta onneksi menemme kovaa vauhtia kohti kevättä ja kesää. Vielä täytyy sinnitellä talvessa mutta aika on rajallista. Nauttikaa ja tehkää niitä asioista, mistä pidätte. Niin minä ajattelin ainakin tehdä.

Mukavaa päivää kaikille!

Terkuin

Hanna ja Tumppi

Miksi sohvaperuna?

Haluan kertoa teille nyt hieman enemmän siitä, miksi päädyin valitsemaan otsikkoon termin ”sohvaperuna”.

Tässä kävi vähän hassusti, että jostain syystä osa lukijoista yhdisti otsikon puolisooni. Näen tässä kohtaan tarpeelliseksi kertoa teille hieman otsikon ”juurista”. Puolisoni on kylläkin mukavuudenhaluinen, mutta nykyään hän on kiinnostunut enemmän terveellisemmistä elämäntavoista ja olemme alkaneet käymään yhdessä kuntosalilla. Lenkkeilemme kumpikin päivittäin Tumpin kanssa, kuten koiranomistajuuteen kuuluu. 

Toki vietämme yhdessä myös mukavia herkuttelu- ja löhöilypäiviä, elämästä täytyy myös osata nauttia, mutta kohtuudella. Näin ollen hyvä muistisääntö on että kohtuus kaikessa.

Blogini otsikon valitsin sillä perusteella, että saan siitä mielenkiintoa herättävän. Näin ainakin toivoin ja kuvittelin, koska kaikkihan lähtee juurikin osuvasta otsikosta, jolla herätetään lukijoiden mielenkiinto. Valintani oli selvä myös sen takia, koska halusin kirjoittaa Tumpista.

Tumppi on vuosien mittaan muuttunut enemmän ja enemmän rauhaa rakastavaksi, nukkumisesta ja löhöilystä pitäväksi sennukoiraksi. Onhan Tumpilla ikääkin jo se yhdeksän vuotta. Kuvassa komeilee Tumppi ja herran 9v synttärit!

 

Miksi Tumpista tuli sohvaperuna? Jos lähetään ihan alusta liikkeelle. Tumppi on rodultaan länsigöötanmaanpystykorva, joka kuuluu alkukantaisiin koirarotuihin. Göötit ovat innokkaita ja energisiä koiria, niitten kanssa voi harrastaa niin agilitya kuin tokoakin (tottelevaisuuskoulutus). Osa on jopa harrastanut vesipelastustakin. Koirarotukirjassa sanotaan hyvin, ettei koira sovellu "vain sohvanvaltaajaksi”. 

Tumppi oli pikkupentuna todellinen energiapakkaus ja pikkuriiviö. Virtaa riitti ja kaikkea piti kokeilla ja maistella. Onneksi säästyttiin siltä, ettei Tumppi tuhonnut mitään suurempaa. Vähän piti järsiä listoja ja keittiön tuolia. Yksi vanha kenkäkin sai oman stailauksensa. Tumpista kasvoi todella fiksu nuorukainen, jonka kanssa tein pitkiä metsälenkkejä ja talvella kävimme juoksemassa umpihangessa. Huhhuh, tehokasta liikuntaa molemmin puolin.

 

Noh kaikkihan päättyy aikanaan. Saimme nauttia pitkään hyvistä ja terveistä vuosista ilma sen suurempia mutkia. Terveydellisiä vaivoja alkoi ilmentymään Tumpin ollessa kuusi vuotta. Eläinlääkärin kehotuksesta päädyimme kastraatioon. Jouduimme siihen päätökseen. Se oli harmillista mutta koiran terveys on aina etusijalla. Eläinlääkäri varoitteli jo, että koira voi laiskistua kastroinnin takia, painoa alkaa kertymään herkemmin ja se voi muuttua sohvaperunaksi. Sohvaperunaksi? Ai tämäkö? En halunnut uskoa, mutta aika sen näyttää, ajattelin.

Vuodet vierivät, ja yhä enemmän ja enemmän Tumppi alkoi muuttumaan. Siitä toden totta tuli ruokaa ja rauhallisia lenkkejä rakastava koira. Lenkit eivät enää tuottaneet samanlaista ilon purkausta, kun ei ollut sen mielestä mitään mielenkiintoisia hajuja enää samalla tavalla. Ruokahalu muuttui 110 kertaiseksi, Tumppi olisi voinut syödä vaikka aina – yllättävää, koska pentuna se oli enemmänkin nirso. Painoakin kertyi äärettömän helposti. Nukkuminen ja löhöily kiinnostivat huomattavan paljon enemmän kuin pitkät ja jokseenkin tylsät kävelylenkit.

   

Vuosien mittaan olen hyväksynyt Tumpin sellaisena kuin se on. Takaisin en enää saa sitä super-energistä sähköjänistä. Siitä mistä silloin kiukkuuntui, niin nykyään kaipaa. Ihmisen mieli, se mikä joskus oli niin sen haluaisi takaisin. Mutta sitä ei vaan koskaan enää saa takaisin. On keskityttävä tähän hetkeen ja tulevaan, oltava kiitollinen.

Tumppi on opettanut minulle rauhallisuutta ja rentoutta. Sitä, että ei aina ole jatkuva kiire. Lenkeillä voi keskittyä aistimiseen ja fiilistelyyn. Sohvalla voi löhöillä rauhallisesti eikä ole koko aika kiire jonnekkin. Niinä päivinä kun Tumpilla on virtaa niin olen todella tyytyväinen. On hienoa nähdä, kuinka edelleen Tumppi innostuu ensilumesta, ja yhteisistä riehumisleikeistä kotona. Uudet metsäreitit ja maisemat saavat aikaan sen, että Tumpista tulee samanlainen säheltäjä kuin se oli pentunakin.

Koirat ovat siitä mahtavia, koska heillä on se hetkessä elämisen taito. Koirat eivät muistele menneitä, eivätkä pelkää tulevaa. Koirat elää tässä ja nyt, ja vain rakastavat. Muistetaan pitää hyvää huolta rakkaista koiraystävistämme :)

Terkuin

Hanna ja Tumppi

P.S. Tumppi ei ole tuhonnut mitään pentuvuosien jälkeen, kunnes.. Sattui unohtumaan herkkupussi taskuun ja Tumppi löytää sen yksin ollessaan, niin jälki on taattu.

Ensimmäinen blogikirjoitukseni

Hei ja tervetuloa lukemaan blogiani!

Olen 23 vuotta täyttänyt nuori likka. Asustelen tällä hetkellä Turussa yhdessä avopuolisoni ja Tumppi - koiran kanssa. 

Lähden kirjoittamaan blogia ajatuksena kertoa teille arjestani, rakkaan koirani parissa. Sisällytän tähän blogiin myös itselleni muita tärkeitä asioita niin treenauksesta kuin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Otsikossa mainitsen termin ”sohvaperuna”, jolla tarkoitan koiraani Tumppia. Tumppi on 9 vuotta, rodultaan länsigöötanmaanpystykorva, elämän asenteeltaan fiilistelijä -tyyppi. Nyt kun on vihdoin ja viimein tullut talvi, huomaa kuinka paljon se vaikuttaa Tumpin vireystilaan. Lenkit sujuvat innokkain ja reippain askelin. Välillä täytyy tietysti heittäytyä hankeen makaamaan ja pyörimään. Se on se Tumpin juttu. Odotankin innolla, kun taas kevät ja kesä saapuu, niin Tumpilla tahti hidastuu sinne fiilistely -tasolle. Silloin makaillaan ja pyöritään nurmikolla vieläkin enemmän. Mutta sen aika ei ole vielä, nyt nautitaan pakkasesta ja lumisista hangista!

Liikun itse vaihtelevasti. Pääosin lenkkeilen päivittäin Tumpin kanssa, niistäkin saa aikaan tehokkaan treenin kun esimerkiksi kävelee mäet ylös askelkyykkykävelyllä. Aloitin kuntosaliharjoittelun tämän vuoden elokuussa, se on itselle omalla tavallaan uutta, koska en ole säännöllisesti kuntosalilla käynyt juuri koskaan. Joitain kokeiluja on ollut, mutta ne eivät ole johtaneet sen pidemmälle. Olen pitkään treenaillut kotona käyttäen apuna omaa kehonpainoa, käsipainoa sekä jumppakuminauhaa. Kuten monet varmasti tietävätkin, omalla kehonpainollaan saa tehokkaan treenin, kunhan haastaa itseään tarpeeksi. Salitreeni on mukavaa vaihtelua kotitreenin ohessa.

Merkittävin asia, mitä olen lähtenyt omassa hyvinvoinnissani työstämään, on stressinhallinta. Olen ihmisenä sellainen, että stressaan ja jännitän melkeinpä kaikkea. Olen stressannut tiedostamattani, mutta huomannut sen siitä, ettei yleisvire ole entisellään. Stressinhallinnan harjoittelu on lisännyt itselle kärsivällisyyttä ja rentoutta. Samalla olen harjoitellut myös joogaa, kerron näistä asioista myöhemmin vielä lisää.

Terkuin

Hanna ja Tumppi