sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Pohdintoja ja koiran Pelikasinoa

Aika vaan juoksee eteenpäin. Ajoittain on ajanjaksoja jolloin tuntuu, ettei aika kulu mihinkään. Toisinaan saa huomata, kuinka päivät vaan vierivät eteenpäin. Päivästä toiseen sitä mennään samalla kaavalla, minulla on tietysti hyvä kun on vaihtelevat työajat. Pääosin on iltavuoroja, joskus aamuja. Mutta kaava on silti melkein aina sama. Tykkään todella paljon toimia tiettyjen rutiinien mukaan, se luo turvallisuuden ja jatkumon tuntua. Siinä vaan käy herkästi niin, ettei siitä oravanpyörästä osaa irrottautua. Huomaa jossain vaiheessa, että istuu jälleen bussissa ja matkustaa töihin. Ehtiikö siinä matkalla rekisteröimään mitään? Joskus ehtii joskus ei, joskus ei vaan jaksa eikä kiinnosta. Se on sitä samaa. Mikään ei muutu. Mutta eihän elämä ole näin mustavalkoista.



Tästä kun herää, ja alkaa tietoisesti tekemään asioita oman itsensä hyväksi. Sekin hetki bussissa voi olla rentouttava. Tekee lyhyen rentoutusharjoituksen, edes sen verran että keskittyy hetken hengitykseen. On hetken läsnä juuri siinä hetkessä, ei mieti liikoja eikä murehdi liikaa. Ajatukset ovat kuin ohi lipuvat pilvet, ne tulevat ja menevät. Jossain mindfulness harjoituksessa sanottiin, muistaakseni. Sama juttu kun käy lenkillä, sen sijaan että kaahottaisi koko lenkin hirveetä haipakkaa, silloin voi hetkeksi pysähtyä ja miettiä, mihin on oikein kiire. Jatkuva kiire ei ole kenellekkään hyväksi, joskus on pakko hetkeksi hengähtää. Toiset vaativat sitä enemmän kuin toiset, lukeudun juuri niihin jotka kaipaavat sitä enemmän. Liiallinen kiire saa minut väsyneeksi, sen ohessa täytyy olla rauhallisempia ajanjaksoja. Mielekäs tekeminen auttaa tässä paljon.



Pienen alkupohdinnan jälkeen haluan kuitenkin nyt palata tämän päivän tapahtumiin. Olin jo ajoissa laittanut kalenteriini ylös, (johon olen merkannut kaikki työt ja tehtävät, jotka täytyy hoitaa, kalenteri näyttää kieltämättä ajoittain aika kaaosmaiselta) että tänään on jälleen Petolassa pelikasinopäivä. Tykkään todella paljon käydä näillä pelikasinopäivillä, josta kirjotinkin aikaisemmin blogiini tekstin (pääset sen lukemaan tästä). Nämä päivät ovat aina niin Tumpin mieleen.



Mietimme kotona, että lähtisimmekö tänään. Ulkona vallitseva ilma ei ollut kovinkaan houkutteleva, sää vaihteli koko aika ja ajoittain satoi rakeita, räntää taikka vettä. Joutuisimme joko kävelemään Petolalle taikka sitten ottaisimme menomatkalle bussin. Minulla oli kuitenkin tunne, että haluan lähteä. Tämä oli eräällä tavalla Tumpille synttärilahja, herralla on tämän kuukauden viimeinen päivä kymppisynttärit. Sen takia halusin ehdottomasti lähteä Petolalle. Ei muuta kun tuumasta toimeen, hyvät varusteet päälle ja menoksi.



Tumppihan tästä oli aivan innoissaan. Se tiesi heti mistä oli kyse ja vauhti sen kun kiihtyi lähestyessämme Petolaa. Yllätyksekseni Petolassa oli tällä kertaa todella hiljaista, pari koiraa olivat siellä kun saavuimme. Yleensä näissä Pelikasinoissa on paljon koira-asiakkaita. Tuumailimme siinä, että tänäänhän oli valtakunnallinen Koiranpäivä. Sekä tänään avattiin Kaarinan Piispanristille koirien uimala. Ehkä osa koirienomistajista oli lähteneet käymään siellä taikka olivat muuten viettämässä yhteistä aikaa rakkaiden koirakavereidensa kanssa. Eihän siinä mitään, sehän sopi tälle herkkusuulle mainiosti, saisi ainakin rauhassa herkutella.






 

Tumppi kolusi jälleen onnellisena erilaisia aktivointipelejä. Huomaa kyllä, kun olemme näissä käyneet, niin Tumpilla taito karttuu kerta kerralta. Nykyään yritetään vain aina oikoa kaikessa, älypelitkin heitellään pitkin aitausta koska sillä tavoin herkkupalat lentelevät pitkin poikin. Kongit sun muut saivat kyytiä, mutta pääasia oli että Tumpilla oli kivaa.





Tämä oli hänen yksityinen etukäteissynttärijuhlansa. Meillä oli todella mukavaa! Löysimme samalla Tumpille pari kivaa synttärilahjaa tulevia synttäreitään varten.



Nyt Tumppi tapansa mukaan nauttii olostaan tyytyväisenä. Sohvannurkka on jälleen vallattu ja siinä on mukava ottaa pieni lepohetki. Kohta iltalenkin aika ja unten maille.





Tsemppiä alkavalle viikolle!





Terkuin



Hanna ja Tumppi

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pelon ja kauhun hetkiä

Vietettiin mukavasti maaliskuun loppupuolta. Kevät alkoi tulla pikkuhiljaa paremmin esille ja aurinko pilkahteli mukavasti pilven raosta. Katupöly toki kiusasi inhottavasti mutta onneksi katujen siivoustalkoot oli jo aloitettu. Kaikki näytti sujuvan mukavasti, niin työt kuin arkikin. Tumppi oli piristynyt selvästi kun kevät alkoi kurkistella. Elämä suorastaan hymyili. Kunnes yhtenä kauniina aamuna olin juuri päässyt aloittamaan työt, kunnes tulee soitto..

Soittaja oli rakas puolisoni ja meni hetki kun jäsentelin mitä hänellä oli asiaa. Hän kertoi paniikin ja pelon sekaisin tuntein minulle aamulenkistään Tumpin kanssa. Aivan meidän lähimetsässä, josta kuljemme useamman kerran päivän aikana läpi, Tumppi oli löytänyt jonkin herkkupalan. Sehän tapansa mukaan napsi naamariinsa kaikkea hyvää mitä ulkoota löytyy ja yleensä käykin niin, että vatsa menee herkästi sekaisin. Tämä herkku olikin aivan omaa luokkaansa; kalan jäänteet oli kiedottu paksun ruuvin ympärille!

Oli siis todella lähellä, ettei Tumppi ehtinyt niellä tätä vaarallista herkkupalasta. Puolisoni sai sen onneksi kaivettua suusta, juuri ja juuri ennen kuin se olisi päätynyt Tumpin vatsaan. Jokainen voi kuvitella, millaista jälkeä tällainen palanen olisi koiran tai muun eläimen vatsassa aiheuttanut. Suurta ja pahaa jälkeä, jopa hengenvaarallisen tilan joka vie koiran hengen. Pelkona tässä oli lisäksi se vielä, että palanen olisi myrkytetty. Todennäköisyys siihen, että piilotettaisiin vaarallinen esine herkkupalaan sekä vielä myrkytettäisiin, oli pieni mutta mahdollinen. Emme jääneet kuitenkaan arpomaan asiaa, vaan varmuuden vuoksi syötimme Tumpille lääkehiilitablettaja. Jos jotain myrkkyä olisi elimistöön päätynyt, se kyllä imeytyisi lääkehiileen. Siitä ei ole mitään haittaa jos varmuuden vuoksi syöttää lääkehiiltä, suurempi riski on se jos onkin vaikkapa rotanmyrkkyä niin se ei heti välttämättä edes aiheuta oireita. Silloin kun oireet tulevat niin voi olla jo liian myöhäistä. Kyllähän rotanmyrkyn paljaalla silmällä tunnistaa, siinä on joko punertavia tai sinertäviä kiteitä. Onneksi näitä ei tässä palasessa ollut.

Päivä oli suorastaan kaoottinen. Huoli Tumpista oli suuri ja pelonsekaiset tunteet risteilivät päänsisällä. Seurailimme tarkkaan, että tuleeko mitään jälkioireita. Tumppi tietysti ihmetteli, että mikäs meillä nyt on hätänä. Se oli hämillään, eihän se voinut ymmärtää, mikä meitä oikein huoletti. Tumppi ei omasta mielestään tehnyt mitään väärää, olisi vaan haukannut namipalan poskeensa. Kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin, kun edes ajattelen asiaa. Että rakkaan Tumppi-koiran elämä olisi päättynyt pahimmassa tapauksessa siihen. Jos vatsaan olisi päätynyt vierasesine, ja se oltaisiin  leikattu pois, niin olisiko Tumppi siitä selvinnyt vai olisiko terävä ruuvi tehnyt niin pahaa jälkeä, ettei koiraani olisi saatu pelastettua.. Jossittelua, onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Tumppi oli oma iloinen itsensä, leikki ja söi puruluuta tyytyväisenä. Lenkilläkin liikkui reippain ja iloisin askelin.





Jokainen näiden myrkyttäjien herkkuihin erehtynyt koira, kissa tai metsäneläin on liikaa. Toivoisin, että tällaiset teot saataisiin torjuttua ja pysäytettyä. Ollaan kaikki tarkkoina kun liikumme ulkona lemmikkiemme kanssa. Jos huomaamme jotakin epämäärästä, emme käännä siltä katsettamme vaan korjaamme sen niin, ettei kukaan vahingoita sillä itseään. Varovaisuutta! Ei ole tarkoitus satuttaa itseään niihin. Näitäkin on vielä, jotka tahalteen levittelee lasinsiruja metsään. Aivan järjetöntä ja käsittämätöntä. Tarkkuutta ja silmät auki toverit!

Onneksi kaikki päättyi hyvin, eikä mitään jälkioireilua tullut. Selvisimme siis säikähdyksellä. Tämä hetki muistutti minua siitä, kuinka onnellinen saan olla, kun on oma koira. Minun rakas Tumppi. Elämäni koira. Alkaahan Tumpilla olla jo ikää, mutta toivon, että saan vielä nauttia sen kanssa hetken aikaa. Päivät ovat pitkiä, vuodet lyhyitä. Tärkeimpiä ovat hetket, jotka muistetaan. Onnelliset hetket.



Terkuin

Hanna ja Tumppi