sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kesäkuun Lahtireissut

Kesäkuu vierähti ja heinäkuu koitti. Aika meni todella nopeasti niin töiden kuin kesätekemistenkin parissa. Kesäkuussa tuli käytyä peräti kolmeen otteeseen Lahdessa. Mikä on kyllä paljon yhdelle kuukaudelle, kun viimeksi olin käynyt joskus joulun aikaan. Lahdessa asustelee minulle rakkaat vanhemmat, veljet, muut sukulaiset ja ystävät. Heitä sinne lähteekin tapaamaan.

Kuljemme useimmiten julkisilla. Bussimatkailu on kyllä ihan leppoisaa omalla tavallaan. Omat haasteensa on selvitä sinne bussiin tavaroiden ja koiran kanssa. Tämä nostattaakin aina hieman stressitasoja. Helpotus on kun pääsee liikkeelle. Tumppi on onneksi leppoisaa seuraa, se kyllä sählää mutta osaa rauhoittua. Ja on kokonsa puolesta juuri sopiva että mahtuu hyvin matkustamaan. 

 

Ensimmäisen Lahtireissun tarkoitus oli lähteä juhlimaan äitini synttäreitä. Ne menivätkin mukavasti sukulaisten kesken. Kävimme syömässä ja pidimme kunnon kakku-kahfeet. Leppoisat juhlat olivat kyllä. 

 
Ehdin Lahdessa ollessani käymään ystäväni kanssa pitkällä kävelylenkillä. Kesämaisemat hellivät mieltäni ja ulkoilu oli oikein mukavaa. Hyvässä seurassa aika kuluu sujuvasti ja yhdessä lenkkeily on mukavaa. Tumppi oli oikein tyytyväinen kun pääsi uusiin maisemiin. Tällä herralla oli oikein kunnon menovaihde päällä.




Kävimme lenkkeilemässä myös vanhoissa lenkkimaisemissamme. Aika kultaa muistot, on ihana välillä pysähtyä fiilistelemään ja ihastelemaan maisemia.









Toisen reissun aikana kävin juhlimassa hyvän ystäväni vauvakutsuilla. Järjestelyt olivat oikein ihastuttavat! Poika-vaavi on näillä näkymin tulossa ja odotan tätä kyllä innolla. Olen myös tuleva kummi, niin oli todella ihanaa päästä mukaan näihin vauvakutsuihin. Koristelut olivat siniseen sävyyn, niin myös kakussakin. Tarjolla oli monenlaista suolaista ja makeaa herkkua. Ystävälleni, tulevalle äidille, järjestettiin hieman hemmottelua (hiusten ja meikin laittoa) sekä oli arvontoja ja muita kisailuja. Yhdessä tehtävässä tulevan äidin oli tarkoitus maistaa vauvan pilttejä, ja tunnistaa mitä makuja niihin oli laitettu. Toisessa vaihtaa leikkivauvalle vaippa. Kolmannessa jokanen juhlavieras otti pätkän narua, jonka uskoi menevän tulevan äidin vatsan ympärille. Arviot menivä hauskasti joko liian lyhyeksi, liian pitkäksi ja yhdellä oli ihan tarkka tulos. Paljon tuli keskusteltua kaikenlaista ja tunnelma oli oikein mukava. Suuri kiitos juhlan järjestäjälle! Tässä hieman kuvasaldoa juhlista. Itse en tajunnut kuvata yhtään mutta sain tulevalta äidiltä nämä ihanat kuvat.



Samana viikonloppuna juhlin myös pikkuveljeni konfirmaatiota. Tämä on kyllä yksi sellainen elämän rajakohta. On hienoa kun saa suoritettua rippikoulun ja pääsee konfirmoitavaksi. Onnea paljon! Juhlat olivat todella tyylikkäät ja hyvin järjestetty.


 
Kolmas Lahtireissu tuli hieman yllättäen. Ehdimme olemaan kaksi päivää kotona, jonka jälkeen lähdimme taas käymään Lahdessa. Saimme kutsun puolisoni serkun synttäreille, jossa vietimme samalla juhannusta. Nämäkin juhlat olivat oikein tyylikkäästi järjestetty ja kaikki ihan viimisen päälle. Suuri kiitos! 

Illemmasta näimme myös omia kavereitamme ja vietimme yhdessä tätä keskikesän juhlaa. Kävimme katsomassa Lahden satamassa kokkoa. Tumppi pääsi viettämää juhannusta isäni kanssa. He kävivät mökillä ja uskon tämän olleen Tumpille kaikkein mieluisinta. Saa olla vapaasti järven rannalla, metsän keskellä. Kuvista päätellen näytti olleen oikein mukavaa.




Vaikka tämä viimesin oli oikein pikareissu, niin sinä aikana ehdimme näkemään niin paljon kaikkia rakkaita ihmisiä. Oli silti ihana palata takaisin kotiin.

Tällaiset kesäkuun reissut meillä. Katsotaan mitä heinäkuu tuo tullessaan.

Mukavaa kesän jatkoa!


Terkuin

Hanna ja Tumppi



P.S. Tänään on rakkaan puolison synttärit! Paljon onnea!

PP.S. Tumpin verikorva on parantunut hyvin.

4 kommenttia:

  1. Olipa hyväntuulinen postaus. Kiva kuulla että teillä oli onnistuneita Lahti-reissuja :) On se Lahti vaan semmonen "koti", aina kun sinne menee niin tulee tuttu fiilis. Vaikka asustelenkin ihan tässä lähellä ja pääsen sinne usein niin kyllä se on aina outo tunne jos ei siellä vaikka viikkoon käykään. Kerrohan Markolle synttäriterkut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! :) se on kyllä totta että Lahessa on niin paljon tuttua :) välillä on kiva käydä tapaamassa rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Kerron terkut Markolle! :)

      Poista
  2. Kivan oloisia reissuja teillä ollut! :) Pakko sanoa että Tumppi näyttää ihan super-hellyttävältä ton lerpahtaneen korvansa kanssa, ei siis tarvitse pahemmin harmitella että jos korva jää lurpalleen. <3 Hieno asia että korva on parantunu kuitenkin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl mukavia reissuja ja tuli nähtyä paljon tuttuja samalla kertaa :) ja oot oikeessa! Tumpist tuli persoonallisen näkönen ja äkkii silmä tottuu kuitenkin. Tärkein on ettei ole kipuja. Tumppia korva ei haittaa yhtää :) luultavammin lurppakorva täst nyt tuli :D "länsigöötanmaanpystykorva" onki nyt "länsigöötanmaanluppakorva" :'D

      Poista

Kiitos mukavasta kommentistasi :)