sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Uusi koti ja joulutunnelmaa

Tovihan tässä ehti vierähtää. Aika on kulunut kuin siivillä uuden kodin kanssa ja laittamista on ollut paljon. Välillä tuntui ettei tästä koskaan saa valmista, työtä vaan oli niin paljon ja ylimääräistä tavaraa löytyi hirmusti. Vaikkakin inventoimme paljon jo edellisessä asunnossamme, silti sitä riittää.

Uusi koti toi mukanaan omat haasteensa ja viehätyksensä. Nautin pitkästä aikaa lenkkeilystä aivan uudella tavalla. Uudet reitit toivat uutta virtaa lenkkeilyyn ja samalla nautin lenkin tuomasta rauhallisesta mielen tasapainosta. Fiilistelin metsää ja sitä kuinka se muuttuu sään ja olosuhteiden mukana. Metsä on ollut todella kaunis ollessaan sadesäässä taikka talvipakkasessa. Luonto luottaa siihen että asiat järjestyvät. Itsekkin hain energiaa ja mielenrauhaa juuri metsästä. Siitä hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta. Tumppikin piti kovasti metsässä liikkumisesta ja uusista reiteistä. Virtaa on tähän herraan tullut paljon lisää. On mukava koluta uusia reittejä kun on koira matkassa. Luontevaa ja sujuvaa.






Nyt kun asumme tasasella eikä ole enää kerrostalon rappua ja hälinää, niin Tumppikin on voinut paljon paremmin. Nilkuttamiset ovat loppuneet ja ylimääräinen sähläily kotona on vähentynyt. Tumppi viihtyy täällä todella hyvin. Varmasti muistelee pentuaikaansa kun herra asusteli rivarissa. Täällä on tuttua ja turvallista. Ihan ensimmäisistä päivistä kun saatiin tavarat tänne, Tumppi hakeutu omalle paikalle sohvan kulmaan. Siellä on hyvä lepäillä ja ottaa päiväunia. Iso herkkuluukin maistui purkamattomien tavaroiden keskellä.


 
Olemme sisustaneet kotia kauniilla asioilla ja esineillä. Nyt olemme laittaneet hieman joulua. Saas nähdä tuleeko tänä vuonna kuinka paljon erilaisia koristeita viritettyä, vai pidämmekö hillityn ja harmonisen kodin. Tietysti joulun punaista olen halunnut laittaa hieman esille. 






Nautiskelin parina aikaisena aamuna bullerproof -kahvista. Hyvin lähti päivä käyntiin ja energiaa riitti!


Joulufiilistä ei ole oikein ollut tänä vuonna. Havahduin siihen kun ystäväni sanoi ettei ole enää kuin viikko jouluun. Olin ihan että mitä. Mihin tämä aika oikein meni. Mutta odotan kyllä näkeväni omia sukulaisiani ja sitä yhteistä aikaa. Tärkein on rakkaiden ihmisten läsnäolo. Siitä se joulun fiilis tulee. Tietysti lahjasuunnitelmat ja paketoinnit herättävät vähän joulun henkeä. Luminen sää olisi kyllä mielekästä, täällä vaihtelee että välillä sataa lunta ja välillä vettä. Noh, näillä mennään.

Tumpin kanssa kävimme tässä viikonloppuna herkuttelemassa jälleen Petolan Pelikasinolla. Oli kyllä mukavaa ja Tumppi oli oikein tyytyväinen. Väsynyt se oli kyllä päivän jälkeen. Varmaan senkin takia kun oli veljet ja isä käymässä täällä. Oli mukava nähdä heitä ennen joulua. 


 
Paljon on kyllä tässä kuussa tapahtunut. Mutta olen todella tyytyväinen ja onnellinen uudessa kodissa, josta alkaa tulla oman näköisemme ja meidän kotimme.

Toivotan nyt teille kaikille oikein mukavaa joulunaikaa ja hyvää joulua! Sekä hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2017!

Kyllä kaikki asiat aina järjestyvät. Siihen on hyvä luottaa.

Jatketaan sitten ensivuonna!



Terkuin


Hanna ja Tumppi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos mukavasta kommentistasi :)