lauantai 15. heinäkuuta 2017

Rally-Tokoilua!





Puhuin edellisessä postauksessani siitä, että innostuimme harkkaamaan Rally-Tokoa! :) Pääset edelliseen postaukseen klikkaamalla tästä, siinä kerroin kesäkuun kesätunnelmista.

Kävimme jo viime kesänä harkkaamassa rallya, ihan noin huvin ja hyödyn vuoksi. Etsin pitkään itselleni ja Tumpille jotakin kivaa lajia, joka ei olisi liian pilkun viilausta taikka niveliä rasittavaa. Seniorikoiran kanssa on oltava tarkkana ettei suoriteta hyppyjä taikka muita vaativia liikkeitä, kuunnellaan koiran jaksamista ja kehon hyvinvointia.

Perinteinen toko ja siitä rennompi muoto – rally-toko sopivat monille koirille todella hyvin. Siinä vahvistuu koiran ja omistajan välinen yhteistyö. Monet koirat tykkäävät tehdä omistajansa kanssa kivoja juttuja ja haluavatkin oppia uutta. Koiran mieltä virkistää päästä käyttämään päätään ja suorittamaan erilaisia liikkeitä.

Olemme aikaisemmin kokeilleet tokoa. Se on perinteistä tottelevaisuusharjoittelua. Siinä tehdään seuraamisia, paikallaoloja, luoksetuloja ja monia muita erilaisia liikkeitä. Tumpin kanssa kävimme aikoinaan pentu-toko kurssin. Olin silloin kokematon koiran kouluttaja ja täysin uudessa tilanteessa. Opimme kuitenkin hienosti alkeet vaikkakin Tumpin jääräpäinen luonne tuotti välillä päänvaivaa.

Tästä innostuimme kokeilemaan agilitya. Tässä lajissa suoritetaan ikään kuin pieni esterata. Lajihan on matkittu estehevosten radasta. Koirilla rataan sisältyy erilaisia hyppyjä, putkia, keinulautoja, puomeja, pusseja. Lajia kannattaa lähteä harrastamaan kokeneen kouluttajan opastuksella, jolloin opitaan oikeat suoritustekniikat ja tavat. Tämä oli meille lajina paljon rennompaa kuin tokoilut. Saimme mennä vapaammin ja vauhtia riitti. Olenkin aina ollut hieman suurpiirteinen. Pienet näpertelyt ja tarkat suoritustekniikat eivät ole koskaan olleet vahvuuteni. Agilityn parissa vietimme useamman vuoden, taukoja mahtui väliin mutta Tumppi rakastui lajiin täysin.

Muisto gööttien kesäpäiviltä, Hauhovilla.

Nyt kun ikää on jo mittarissa sen 11 vuotta. Niin oli aika löytää kiva laji joka sopisi mielen virkistykseksi. Kuvaan astui tässä kohtaan rally-toko. Mietin kyllä alkuun, että onkohan tämä ihan meidän juttu, sen verran nihkeä fiilis jäi perustokosta. Halusin lähteä kuitenkin kokeilemaan ja uuden tuttavuutemme kautta opimme lajin perusteita. Emme ehkä osaa täydellistä suoritustekniikkaa, mutta lajissa tärkeintä on se hauskuus.

Rally-toko yhdistyksen sivuilla lajia kuvaillaan näin;

Rally-toko on 2000-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa kehitetty laji, joka yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Siinä tärkeintä on ohjaajan ja koiran iloinen yhteistyö, ei niinkään seuraamisen pilkuntarkka paikka tai asennon millintarkka suoruus. Koiraa saa ohjata sekä suullisin käskyin että käsimerkein ja kannustaa koko suorituksen ajan. Rally-toko kehitettiin siis aivan tavallisia koiranomistajia ajatellen ja sen päätavoitteena onkin saada aikaan koiria, jotka on koulutettu käyttäytymään hyvin kotona, yleisillä paikoilla sekä muiden koirien läheisyydessä.”

Laji sopii myös mainiosti yhteistyön ja kontaktin parantamiseen, iloiseen temppujen opettamiseen ja aktivointiin. Sitä on helppo harjoitella itsekseen myös kotona ja lenkkien ohessa.”

Lähde; Rally-Toko yhdistys ry. http://www.rally-toko.fi/sivusto/rally-toko/



"Kierrä koiran ympäri"



Laji on siitä myös mukava, että tässä voidaan myös jopa kilpailla. Luokkia löytyy yhteensä neljä: alokas- (ALO), avoin (AVO), voittaja – (VOI) ja mestariluokka (MES). Alokasluokassa edetään koiran kanssa taluttimessa ja muissa luokissa suoritetaan niin, että koira liikkuu vapaana.

Olen harjoitellut koiran ollessa kytkettynä. Tässä on hieman haasteellista suorittaa osa liikkeistä, joissa koira pyörähtää vaikka selän takaa sivulle. Hihna on aina jossain solmussa ja mutkalla. Helpompi on liikkua hihnan laahatessa perässä, jolloin koiran kiinni ottaminen on helpompaa. Ehdottomasti täytyy koiran kanssa harjoitella luotettavaa luoksetuloa. Tumpin jääräpäinen luonne yhdistettynä riistaviettiin on yllättävän hankalaa, silloin kun sopiva kohde on näköpiirissä taikka tuoksu niin ei auta käskyt eikä sanat vaan se on menoa silloin. Tämän myötä en kyllä tule pitämään Tumppia täysin vapaana.

"Missä ihmeessä se hihna taas meneekää"


Rallyssa siis suoritetaan rata erilaisten kylttien avulla.

Rally-tokossa suoritetaan rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkyltistä. Kylttejä on radalla 10–20 kpl 3-5 metrin välein. Koirakko etenee radalla perusseuraamisessa ja suorittaa kullakin kyltillä siinä määrätyn tehtävän. Tehtävät ovat esimerkiksi erilaisia suunnan- ja vauhdin muutoksia, pujottelua, pyörähdyksiä, peruuttamista, puolenvaihtoja, erilaisia asentoja ja niiden vaihtoja. Radalla voi olla myös hyppy tai putki sekä nami- tai leluhoukutus. Radan pituus ja liikkeiden vaativuus kasvaa luokasta toiseen siirryttäessä.”

Lähde; Rally-Toko yhdistys ry. http://www.rally-toko.fi/sivusto/rally-toko/

"Mikäs kyltti tää olikaan" :D

Välillä sattuu pieniä kommenluksia kun en ole tarpeeksi nopea palkkauksessa



Todella mukava laji jota on helppo harrastaa silloin kun parhaiten itselleen sopii. Voi vaikkapa tulostaa itse kyltit ja hommata jotakin painoja millä kyltit saa pysymään paikoillaan. Tuulisella paikalla tämä on yllättävän haastavaa mutta tuleepahan hyötyliikuntaa kun juoksee karanneiden kylttien perässä :D Internetistä löytyy paljon valmiita ratapohjia mutta aina voi myös suunnitella itse oman ratansa. Suosittelen kokeilemaan! :)









Treeniterveisin





Hanna ja Tumppi



P.S. Seuraahan meitä myös facebookissa! :)




2 kommenttia:

  1. Tosi kivalta vaikuttaa teidän rallittelu! :) Se on kyllä ihan mukavaa puuhaa, Leppokin tykkäs rally-tokosta kovasti kun alkeiskurssi käytiin. Just semmosta mukavaa yhteistä puuhaa koiran kanssa, sit tarvii enemmän viilata ja työstää jos kisata meinaa (lähdöt ja kylttien lähestymislinjat ja koiran paikka melko tarkkaa muistaakseni). :) Mut kiva että ootte löytäny tästä harrastuksen Tumpin vanhoille päiville!

    VastaaPoista
  2. Jooh tää on ollu oikein mukavaa ja tarkotus on tehdä tästä mukavaa ja hauskaa :) käyty porukalla harkkaamassa ja jokasella on se oma tyyli ja vapaus. Kaks sennukoiraa on ja yksi nuorempi :) jokanen luo omat haasteet ja tavoitteet. Kyllä kannattaa käydä alkeiskurssi niin oppii oikeat tekniikat :) itsellä ei oo enää inspiraatiota mennä isompii ryhmii niin ollu kyllä mukavaa näin :) porukassa on kyllä kiva tehdä! :)

    Joo todella tarkkaa on kaikki mikäli kisakentille lähtee. Pisteet tippuu jos tekee miten sattuu :'D kaikki on tarkkaa ihan pienimmistäki asioista. Vaikka lajin pää tarkoitus on hauskanpito niin kisat on aina kisat :)

    Mutta meidän rankat lajit on harrastettu ja kisat kierretty niin nyt panostan hyvinvointiin pienistä asioista lähtien :)

    Kiitos sinulle :) ♡

    VastaaPoista

Kiitos mukavasta kommentistasi :)