tiistai 28. marraskuuta 2017

Joulukuun haaste; 23pv ilman herkkuja

Kohta vaihtuukin kuukaus jo joulukuun puolelle. Aika on hurahtanut kyllä jälleen niin äkkiä. Vaikea käsittää, että nyt elellään tämän vuoden viimeisiä viikkoja.

Olemme ottaneet puolisoni kanssa perinteeksi pitää joulukuussa herkkulakon. Olemme siis joulukuun ekasta päivästä aina sinne 23pv asti ilman karkkia tai muitakaan herkkuja. Jouluna saa sitten herkutella tämänkin edestä. Muistaen tietenkin kohtuuden :D 





Rakastan itse kaikkein eniten karkkeja. Tykkään erilaisista karkeista jopa enemmän kuin suklaasta. Olen päättänyt pitäytyä ainakin karkeista kyseiset 23 päivää. Haastavaksi voi osottautua tulevat pikkujoulut ja picnik-risteily. Noh.. Saas nähdä kuinka käy. En halua ottaa tästä kuitenkaan liikaa stressiä. Koitan parhaani mukaan pitää kiinni päätöksestäni, mutta en ota myöskään lipsumisesta stressiä. Perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin seurata omaa herkuttelun määrää ja saada se jälleen hallintaan.



 

Olemme toteuttaneet tätä haastetta useampana vuotena. Ihan tarkalleen joka vuosi emme ole tähän kuitenkaan ryhtyneet. Viime joulun odotus meni pitkälti muuttoon, tavaroiden purkuun ja uuden kodin laittoon. Siihen syssyyn emme muistaakseni ottaneet mitään tiukkaa lakkoa.

Viime vuoden uuden kodin tunnelmista pääset lukemaan alla olevasta linkistä;


En muistanutkaan, minkälaisia tunteita kyseinen muutto herätti. Nykyään on niin hyvin asettunut taloksi, ettei edes muistanut vuoden takaisia tuntemuksia.  

Mutta mikäli tilanne sallii, niin tämä haaste on ollut mukana joulun odotuksessa.

Maistuupa herkut sitten paremmilta jouluna. Hyvin usein käy kyllä niin, että kun herkuista pidättäytyy niin siihen muodustuu vahvempi side, ettei enää samalla tavalla teekkään mieli kunnon sokeriherkkuja. Hyvä tapa päästää ikään kuin irti omasta sokerikoukustaan. 





Joulukuussa voi olla muutenkin paljon stressiä. En halua tuomita itseäni, mikäli en täysin pysy tavoitteessani. Tarkoitus on vähän herätellä henkiin parempia valintoja päivässä. Herkut voi hyvin korvata hyvillä hedelmillä ja kasviksilla. Niitä on tullutkin syötyä tässä jo hetken aikaa oikein mukavasti.







Tähän loppuun kertoilen hieman kuulumisia;

Mitään sen kummempaa ei ole nyt tapahtunut. Tavallistakin tavallista arkea. Käymme molemmat nyt töissä puolisoni kanssa ja sehän muuttaa arkirytmiä aika paljon. Itselläni on ollut enemmän omaa aikaa. Olen hyödyntänyt sitä tekemällä rauhallisia metsälenkkejä Tumpin kanssa. Siihen oheen olen päivittäin jumpannut polvea, joka alkaa olemaankin jo hyvällä mallilla. Huomasin kuitenkin, kun otin pienen juoksupätkän ehtiäkseni suojatien ylitse niin kyllä polvi muistutti olemassa olostaan. Edelleen kireyttä havaittavissa eikä polvi tule kestämään vielä juoksua. Mutta eiköhän ajankanssa pääse siihen tavoitteeseen, että pääsee vielä juoksulenkkejä tekemään. Kuukaus on kohta puoliin takana kuntoutusta.

Kirjoittelinkin alkupätkän tunnelmia edelliseen postaukseen. Pääset tutustumaan siihen tästä;



Tumppi on ollut oma iloinen itsensä. Herra oli riemuissaan, kun saimme edes hetkeksi lunta tänne Turkuun. Nautimme siitä täysillä ja talsimme pitkin metsää ja kävelyteitä. Tumppi fiilisteli lunta ja nautti siitä toden teolla. 






Vanha herra intoutuu melkeinpä päivittäin aina leikkimään isolla pehmopallollaan. Siihen leikkiin täytyy aina koittaa houkutella puolisoani mukaan. Välillä leikin lomassa Tumppi väsähtää ja pitää suussaan jättipalloa. Voi toista :)





Kävimme puolisoni kanssa katselemassa pitkästä aikaa Turun keskustaa ja Tuomiokirkon joulukuusta. Sehän oli oikein upea hienoine valoineen. Oli mukava käydä hieman tunnelmoimassa ja katselemassa keskustan tunnelmia. Aika harvoin siellä tulee käytyä kun kuljemme niin paljon omalla autolla. Sen kerran kun sinne tulee lähdettyä niin on mukava viettää hetken aikaa ja fiilistellä tunnelmaa.









Mukavaa joulun odotusta teille kaikille!







Terkuin





Hanna ja Tumppi




Seuraa meitä myös;

Facebook ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”

Instagram @hannahtuulia

Bloglovin' ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos mukavasta kommentistasi :)